Lähettäjä Pauliina , Lokakuu 11, 2007 at 05:52:14:
Vastauksena viestiin: Re: Aamiaisesta, jonka kirjoitti Valerie Lokakuu 10, 2007 at 18:22:56:
: Juttelin henkilökunnan kanssa aamulla ja ainakin juttukaverini päivitteli kanssani aamiaisen aikaisuutta, mutta sanoi että näin oli tilattu joten palaute täytyy antaa järjestäjille.. Niinpä niin, joutuuhan henkilökunta heräämään jo aamuyöstä että saa meille aamiaisen esille edes kahdeksaksi. Meitä on niin moneen "junaan"! Minulle taas aamiaisen alkamisaika on kovin myöhään. Pahimmillaan siinä on saanut jo muutaman tunnin kärvistellä nälässä ennen kuin aamiaispöytä on katettu. Siltikin muutama henkilö oli jo ennen minua aamiaisella. Eli aamiaisen alkua ei voi ainakaan myöhentää. Paras vaihtoehto on venyttää molemmista päistä. Ehkäpä sunnuntaina olisi aamiaista voinut tarjoilla ainakin huoneiden luovutukseen saakka. Olen aina silloin tällöin ollut jossain kokouskeikoilla hotellimajoituksissa ja olen tottunut noihin hotelleiden aamiaisaikoihin, joista tämä Wuolteen käytäntö poikkeaa hieman. Mutta eiköhän he toimi tilaajan toivomusten perusteella, vaikkakin pidempi aamiaisaika voi nostaa hiukan hintaa koska osa ruuista joudutaan vaihtamaan välillä esilläoloajan täytyttyä.
|