Haluaisin tietää, miten rauhassa saamme liikkua julkisesti Nyky-Suomessa, millä tarkoitan likimain viittä viimeistä vuotta. Tasa-arvolaki antaa meille lain suojan elää ilman sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää häirintää ja syrjintää. Häirintä tässä tarkoittaa lähinnä ikävänsorttista kielenkäyttöä ja syrjintä sitä, että meitä ominaisuuksiemme takia asetetaan epäedullisempaan asemaan eri tilanteissa. Tämän lisäksi rikoslaki tietysti kieltää meihin kohdistuvan väkivallan ja motiivina viha transihmisiä kohtaan on rangaistuksen koventamisperuste.
Itse olen saanut kulkea totaalisen rauhassa, transihmisyyteeni kohdistuvaa häirintää tai syrjintää en ole käytännössä kokenut. Naisena olen kyllä kohdannut jonkinasteista seksuaalista häirintää - nämä häiriköt eivät ilmeisesti tunnistaneet minua transihmiseksi. Kohdallani asiaa on auttanut varmaankin toisaalta se, että olen pienehkö ja hintelä, mitkä ominaisuudet kompensoivat naaman maskuliinisia piirteitä ja ilmeisesti jopa matalaa ääntä vastaantulijoiden sukupuolittaessa minua. Toinen turva on ollut mitä ilmeisimmin iän tuoma olemus, kuka nyt mummoja jahtaisi tai olisi heistä edes kiinnostunut....
Töissä olen avoimesti trans, mikä sekään ei ole aiheuttanut negatiivista vastakaikua, joitakin hämmentyneitä
reaktioita kylläkin. Vaikuttaa siltä, että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla meihin on voittopuolisesti totuttu ja meidät vaarattomiksi havaittu ;-)
Olen itse tuhdisti kaapissa, tämä on toistaiseksi sopinut itselleni. Olen pohjalaisittain sanottuna "kotokönssäles", eli olen aika paljon kotosalla. Ja tekemistähän riittää: kitaransoitosta kulkuneuvohistoriaan.
Aikoinaan kerroin tyttömentaliteetistani rakkaimmalle tädilleni, ja hänen fundismiehensä oli kuulosalla myös. Herra mies sen jälkeen rupesi manailemaan paholaisenkarkoitusloitsuja ristinmerkkejä ladellen. Se sitten olikin niin miellyttävää kuultavaa ja nähtävää, että erosin kirkosta keskisormea heristäen kiukkuisena: "pitäkää helkkarin betonipäät tunkkinne"! Sitä ennen olin kelvannut kaveriksi mökillekin, sen jälkeen stop tykkänään!
5. Mooseksen kirja luku 22, jae 5: kauhistus olet ja pysytkin sellaisena! Vaikka olisit millainen tai kuinka mukava ihminen hyvänsä, niin mikään ei auta!
Fundikset saavat paskahalvauksia jo nähdessään sinut, vaikka päällä ei olisi muuta kuin farkut, T-paita ja parta naamassa. Kaikki nämä Päivi Räsänen - epäjumalan palvojat ja eestulemattomat kloonit, eikun klovnit!
Kyseinen raamatunkohta osoittautuikin kiertoilmaukseksi: - kieltona palvoa muita jumalia, sillä ristiinpukeutuminen kuului muinaissumerilaisen Inanna- ja myös Ishtar-jumalattaren palvontamenoihin. Ishtarista sukeutui Astarte, jota itse kuningas Salomokin vanhoilla päivillään palvoi ja ylisti. Jatkumona: Kreikan Afrodite -> Rooman Venus ja aina viikinkien Freyaan asti.
Töissä, kun tieto tyttöilystäni lähti leviämään, ei kohtelu suinkaan parantunut. Eräskin työkaveri, jonka kanssa olin aika tiiviisti ollut tuotesuunnittelupuolella yhteistyössä, lopetti yhteistyön kuin leikaten, ja käytävällä vastaan tullessaan huuteli: - "Mitä puppeli!"
Ihan kuin olisin silkkipöksyineni nimenomaan viettelemässä tätä setää. Harhaluulo! Mitä vanhemmaksi elän, ja kuinka mieskulttuurin pahimpia ilmentymiä toistuvasti kohtaankin, niin sitä enemmän rakastan naisia!
Olin hädissäni pyytänyt em. rakasta tätiäni kertomaan äidilleni, että minkä sortin sosialisti oikein olin/olen. Seuraus: minusta tuli oman perheeni musta lammas. Minusta, joka olin suu vaahdossa puhunut yhteishengestä, niin eihän se enää minua koskenut! Sisarukseni eivät vastaa puheluihini, viesteihini, eivät mihinkään, ei kurahdustakaan, ei edes asiasta! Sellaista "ylhäistä välinpitämättömyyttä"! 92-vuotias iskä ei ikinä soita minulle vapaaehtoisesti, että miten menee. Äitee on jo edesmennyt.
Liityin kirkkoon takaisin, suurena apuna oli rouva kirkkoherra. Ihmisen saa pois kirkosta, helpostikin, mutta ei kirkkoa saa poistettua ihmisestä. Olinhan muinainen seurakuntanuori, touhunnut isosena rippileirilläkin joskus dinosauruskauden tuolla puolen.
Tämä meni nyt aiheesta sivuun, häiritsemättä kulkemisesta -, mutta omat kokemukseni ovat tuossa edellä kerrottuna. Tuo puppeliksi huutaminen satutti, sillä ammattitaidollanikaan ja osaamisellanikaan ei ollut enää mitään merkitystä. Firmakin pelkäsi oman maineensa putoamista osakkeenomistajien silmissä! No, yyteesanelullahan sekin "mainehaitastaan" eroon pääsi...
Tsemppiä, siskot, elämän tarkoituksena on ongelmien ratkaisu ja rakkaus. Siltä pohjalta mennään.
Joku sanoi: - tämän päivän kapinallinen on huomispäivän pieru. Ei muuten pidä paikkaansa, minun kohdallani ainakaan.
Eva Linke