Unkarin pääministeri Orbàn otti poikkeuslain turvin itselleen vallan päättää laeista parlamenttia kuulematta. Toimenpiteen piti turvata koronavirusepidemian vastaisen toiminnan. Nyt tapahtunut osoittaa, että lakia on käytetty ihan muihin tarkoituksiin.
Jo lain ensimmäisenä voimassaolopäivänä laadittiin lakiehdotus, jonka mukaan Unkarissa ainoa laillinen sukupuolimerkintä tulisi olemaan ”syntymässä määritetty sukupuoli”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että transsukupuolinen Unkarin kansalainen ei voi saada oman sukupuolensa mukaista juridista statusta. Tämä rikkoo eurooppalaista ihmisoikeusla
insäädäntöä ja on myös Euroopan neuvoston suositusten vastainen. Myös Unkarin perusoikeusvirasto on vastustanut Orbànin transihmisten oikeuksia heikentäviä lainsäädäntömuutoksia, mutta julistettu poikkeustila antoi pääministerille mahdollisuuden ohittaa tämä.
Dreamwear Club DwC ry tuomitsee jyrkästi tämän transihmisten perusoikeuksia vakavasti uhkaavan muutoksen ja vetoaa Unkarin hallitukseen, että se jättäisi kyseisen osion pois lakiehdotuksesta. Yhdistys vetoaa myös kansallisiin ja kansainvälisiin ihmisoikeusjärjestöihin ja vastuullisiin EU-vaikuttajiin, että tällaista ei sallittaisi tapahtuvan.
Comments