Selvitys: Vielä pitkä tie yhdenvertaisuuteen Euroopassa



EU perusoikeusvirasto FRA (Agency of Fundmental Rights) julkaisi tänään erittäin laajan sateenkaari-ihmisten asemaan liittyvän tutkimuksen. Tutkimuksessa on yli 140 000:n ihmisen vastaukset EU:n alueelta. Serbiasta ja Pohjois-Makedoniasta.

Raportin mukaan myönteistä kehitystä ei ole kauheasti tapahtunut kokonaisuudessaan viimeisten vuosien aikana. Alueellisesti myönteistä kehitystä on tapahtunut enemmän EU:n pohjois- ja länsiosissa kun taas itäisillä alueilla kehitys on mennyt päin vastoin huolestuttavaan suuntaan. Kehitys seuraa voimakkaasti sitä, minkälaista politiikkaa eri maissa on harrastettu tälla alueella. Karmeimpia esimerkkejä tästä ovat Puolan "sateenkaarivaapaat alueet" - käsitteessä kaikuu kolkolla tavalla samalla alueella puuhatut "Judenfrei"-alueet natsimiehityksen aikana.


Suomessa on suhteellisesti varsin hyvät oltavat, tyytyväisyys omaan elämään on täällä seitsemänneksi parasta. Toisaalta monet asiat ovat kaukana optimaalisesta: Translaki on edelleen viime vuosituhannella, monien sateenkaarinuorten elämä on äärimmäisen vaikeaa jopa oman perheen hylätessä ja poliisi ei ota tosissaan sateenkaari-ihmisiin kohdistuviin viharikoksiin liittyviä ilmoituksia.

Rarportin voi lukea täältä: https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/fra-2020-lgbti-equality_en.pdf

©  Dreamwear Club ry. Luotu käyttäen Wix.com-alustaa  --        Yhteystiedot