Tuntuu ihanalta lukea näitä ja ymmärtää ettei ole näiden tuntemuksien kanssa yksin vaan kohtalosisaruksia löytyy. Itsekin olen pitkä ja naisen asussa takuulla herättäisin huomiota. Esimerkiksi Helsingissä ym suuremmissa paikoissa kukaan tuskin kiinnittäisi huomiota mutta tuppukylässä missä asun saisi takuulla osakseen tuijotusta ja huuteluakin. Sanoisin että 40 vuotiaana en jaksa välittää mitä muut minusta ajattelee mutta asian julkitulemisella voisi olla negatiivisia seurauksia töihin ja maineeseen.

Siinä on sekin juttu, että jostain kumman syystä meitä pidetään uhkana, siis peljätään ja kauhistutaan. Ja vain siksi, ettei oikein tarkalleen tiedetä sitä, että miten suhtautua. Lehdistä nyt ei löydä muuta kuin sosiaalipornokertomuksia, ja nekin lehden myynnin edistämiseksi. Seitsemän päivää-niminen huippujournalistinen oksennus nyt ainakin...

Fundamentalistikristityt myös erityisesti, koska meidän juttumme EI MAHDU näiden typerysten ajatusmaailmaan mitenkään muuten kuin kiljumalla törkeiksi syntisiksi. (Tunnetulle Päivi-rouvalle tekisi muuten hyvää tavata "poika nimeltä Päivi"!)

Olen lujaa ihmetellyt sitä, että vaikka Vesku Loirin Tyyne-hahmolle hihitellään, samoin Benny Hill-vainajalle ja tykätään "Piukat paikat"-leffasta, niin silti todellisuudessa ollaan nyrkit pystyssä! Niin kovin hirveästi ainakin miespuolinen väestö pelkää saavansa homon maineen, jos edes hymyilee asiasta puhuttaessa! Naisten kanssa on toki helpompaa ja paljon...

Minun itseni kohdalla oma perheeni hylkäsi minut. Työpaikka meni kanssa "sopivasti" yyteellä pelattaessa: - "osakkeenomistajat eivät sitten saa tietää sinusta yhtään mitään" (nuori päässilmäänen ja henkilöstöpsykologiseti täysin typerä diplomi-insinööri, pomoni siis ja ison pomon käskyttämänä )...!

Toisin sanoen: me tulemme "hyviksiksi", kunhan valtaväestö lakkaa pitämästä meitä uhkana. Siihen auttaa juuri kaapeista ulostulemiset. Tsemppiä, arvoisa Sanna, ja monet kiitokset.

Kiitos kun jaoit tämän! ❤️

Itsellä myös suuri halu julkinäyttäytymiseen, mutta se kerää vielä rohkeutta.

"Rohkein" tekoni on kun kävin hiljakkoin aamulla varhain kaupassa hitusen laittautuneena. Skinny vähän revity farkut, naiselliset maiharit (olen myös aika pitkä), naisten kevyt toppatakki, mutta takin alla oli ihan erottuva povi. Vähän meikkiä, tyylin ripsari ja huulikiilto. Itselle tällä oli jo suuri merkitys. Olin sisäisen minäni kanssa muiden ihmiseten edessä. En ainakaan huomannut, että mitään suurempaa ihmetystä olisin saanut aikaan, mutta tosiaan aika neutraali oli vaatetus.

Kertomuksesi antoi kyllä ajateltavaa ja toihan se hitusen rohkeuttakin taas lisää.

👌 😊

Edit: poistettu kuva

Kiitos Sanna laajasta kuvauksestasi. Löysin siitä paljon samoja tunnelmia julkisilta paikoilta mitä itse olen kokenut ollessani siis 184cm pitkä ja korkkarit jalassa siis vieläkin pidempi.

Viisaasti ajateltu 👌

Kuulin jonkun kerran toteavan;

”älä provosoidu, jos provosoidaan”

ISO kiitos Sanna kokemusasiantuntijuudestasi ja sen jakamisesta!

Hyvin tehty, siskoseni! Älä hellitä. Työ helpottuu, kun käytät itsevarmuus -aspektia: "tää on mun juttu, ei teidän maailmanne kaadu tästä".

Pidän sinulle peukkuja, vaikka itse olenkin tuhdisti kaapissa (ettei kukaan "valioarjalainen/jalorotuinen" pääse rankaisemaan häntä friikin kanssa kulkemisesta).

T. Eva

1. Masentava alku

Pääsin vuokraamaani asuntoon illalla. Vaihdoin naismoodiin ja ajoin 23:00 aikaan Espoonlahden Prisma Lippulaivaan. Olin ensimmäistä kertaa naisena kaupassa ilman maskia. Hermostutti. Alakerran ruokaosastolla oli ehkä 20 asiakasta, joita väistelin hyllyväleissä kuin peura ajovaloissa. Ohi kulkevasta nuorten aikuisten porukasta kuului "näittekste?".

Menin kassalle, kun edellinen asiakas, noin 5-kymppinen roteva mies, siirtyi pakkaamaan ostoskassejaan. Kassalla huomasin, että noin parikymppinen kassapoika jutteli tämän miehen kanssa, jonka hän oletettavasti tunsi. En viitsinyt enää siinä vaiheessa kääntyä, vaan laskin tavarani kassahihnalle.

Sitten alkoikin tapahtua. Kassapoika spottasi minut ja rupesi esittämään hankalaa, ikäänkuin pitämään show:ta 5-kymppiselle miehelle.. Yht'äkkiä edellisen asiakkaan kohdalla toiminut kuittilaite mukamas temppuili, vaikka poika ei ollut edes vielä rahastanut minua. Taakseni alkoi muodostua jonoa. Vilkaisin 5-kymppistä miestä, joka vahtasi minua ja virnuili. Kuittivehkeen räpeltämisen jälkeen poika laski pitkään minulle vaihtorahoja ja jono takani kasvoi. Lopuksi poika löi vaihtorahat käteen ja toivotti tekopirteästi: "Oikein hyvää illanjatkoa teille ja tervetuloa tänne myös uudestaan!".

Tunsin itseni hyvin masentuneeksi ja poistuin paikalta. Nukuin koko yönä kokonaista kaksi tuntia ja mietin syntyjä syviä. Miksi minulle käy jatkuvasti näin? Miksi en kelpaa missään?

2. Asennemuutos ja käänne positiiviseen suuntaan

Seuraavana aamuna laittauduin jälleen naiseksi, mutta pidemmän vaalean peruukin sijaan valitsin lyhyemmän olkapäille ulottuvan tumman peruukin. Vaihdoin takin tylsempään, mutta luonnollisempaan pituiselleni naiselle. Ajoin HiusExtra Heinilään, jossa Riikka palveli minua erinomaisesti ja onnistui löytämään minulle hienon peruukin.

Sain tästä kokemuksesta voimaa. Todella huonosti nukuttu yö otti estoja pois ja eilisillasta syntynyt veemäinen fiilis vei pois loputkin estot. Ajattelin, että perhana minulla on oikeus tehdä tämä, enkä välitä mielipiteistänne palaakaan. Kukaan ei tunnista identiteettiäni naisena vieraassa kaupungissa, joten mitä edes pelkään(?).

Päätin lähteä keskellä päivää keskustan Stockmannille. Kävelin siellä kohteliaan määrätietoisesti kuin naispuolinen Euroopan omistaja. En vilkuillut muita, en muuttanut suuntaa enkä edes kääntänyt päätä ihmisten vastaantullessa. Ajattelin, että ajatelkoon mitä huvittaa. Olin Stockalla melkein tunnin ja tajusin, että tämähän toimii varsin hyvin... Minulla oli kamera laukussa kuvaamassa sivulle taakse. Jälkeenpäin näin videolta, että sain katseita muutamilta ihmisiltä kun en katsonut heihin päin, mutta mitään negatiivista ilvehdintää, pääpyörittelyä yms ei tapahtunut.

Stockmannin käynnin jälkeen en pelännyt enää oikeastaan mitään. Kävin keskellä kirkasta päivää ostoskeskuksissa, vaatekaupoissa, Sokoksessa, Prismoissa, Citymarketeissa, kirkossa, kahvilassa, lounasruokapaikassa, pöytiintarjoilu -ravintolassa ja osassa pahimman 16:00-18:00 ruuhkan aikaan. Sovitin ja ostin vaatteita ja korkkarit. Kävin myös illalla parissa pubissa kaljalla, vähemmistölle suunnatussa pubissa ja tasokkaassa ns normaalissa pubissa.

Itsevarmuutta keräämällä, omia toimintatapojani ja hieman myös pukeutumistani muuttamalla pääsin asemaan, ettei minuun enää viimeisenä päivänä kiinnitetty juurikaan huomiota(!). Alkuvaikeuksien voittamisen jälkeen kokemukset olivat neutraaleja tai jopa positiivisia. Toki sain muutamia pidempiä "I spotted you" -tyylisiä katseita erityisesti 35-60 -vuotiailta naisilta, mutta kukaan ei jäänyt vahtaamaan suu auki, tai töksäyttänyt suusta jotakin asiatonta, pyöritellyt päätä/silmiä tai ottanut videota. Sain jopa ehdotuksen vastaantulleelta juopuneelta ulkomaalaistaustaiselta mieheltä, mitä pidin huvittana.😊

Varsin käsittämätön lopputulos, vaikka en pukeutumisellani oikein edes yrittänyt sulautua massaan. Olin pukeutunut karseaan sateiseen/räntäiseen keliin hyvin epäsopivasti naisten saappaisiin, ohuisiin mustiin sukkahousuihin, polvipituiseen kynähameeseen, farkkutakkiin, huiviin, meikit ja peruukit tottakai. Ainoa vastaavasti pukeutunut tyylikäs rouva tuli vastaan Stockmannin kenkäosastolla.😄

3. Itsevarmuuden merkitys

Tekemäni kokeen perusteella on aivan ilmeistä, että ulosmentäessä itsevarmuus on transvestiitille vähintäänkin yhtä tärkeää kuin pukeutuminen ja käyttäytyminen. Se on ehkä jopa kaikkein tärkeintä. Jos miettii aikuisviihdetähti Diosa Saran tempausta, täydellisen määrätietoinen ja itsevarma käytös mahdollistaa jopa kauppakeskus Forumin läpi kävelemisen pelkissä avokkaissa, alushousuissa ja vartalomaaleissa, ilman että ihmiset kiinnittävät suurempaa huomiota.

Ihmisten mielenkiinto ei keskity tekemiseen, joka on määrätietoista ja "ammattimaista". Jos kirvesmies hakkaa naulaa, ei kukaan kiinnitä siihen erityistä huomiota. Huomio kiinnittyy heti, jos naulaus on haparoivaa, eikä suju, kuten pitäisi.

Jos vastaantulija jää ulkonäön perusteella analysoimaan naisen "aitoutta", voi määrätietoinen käytös lopettaa analyysin turhana: hän on nainen, koska hän käyttäytyy kuin nainen.

Itsevarmuus auttaa myös tilanteissa, joissa vastaantulija spottaa transvestiitin.

Osalla ihmisistä herää alkukantaiset saalistajan vaistot, kun toinen käyttäytyy arkailevasti. Vielä pahempaa on, jos pelokas henkilö ei sovi muottiin. Varmoilla otteilla nämä alkukantaiset vaistot saa pysymään kurissa. Ei lähdetä niin herkästi haastamaan, kun nähdään, ettei tuo "outo tyyppi" pelkää, eikä edes välitä siitä mitä ajattelen.

Osa ihmisistä myös aidosti kunnioittaa sitä, että joku on teeskentelemättä mitä oikeasti on. Itsevarmuuden muodostuttua koin saavani jopa jonkinasteista ihailua joiltakin naisilta, jotka huomasivat minut.

4. Missä kannattaa näyttäytyä

Aiemmin pyrin menemään kauppoihin aikoina, jolloin kaupassa on mahdollisimman vähän ihmisiä. Harhainen kuvitelmani oli, että pystyn tällöin jotenkin kontrolloimaan tilannetta.

Ongelma on siinä, että kun transvestiittina kohtaan jonkun täysin hiljaisessa kaupassa, kiinnittyy vastaantulijan huomio täydellisesti minuun. Vastaantulijalla on aikaa miettiä: Onks tuo mies naisten vaatteissa? Kuka toi on? Miks tuo on pukeutunut tuolleen? Jos pistäs Snapchattia kaverille?

PK-seudun kokeen aikana tajusin, että kannattaa näyttäytyä tiloissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Jos vilkkaassa ostoskeskuksessa tulee vastaan mieheltä näyttävä nainen, asia voi käydä mielessä sekunnin murto-osan, mutta seuraavassa hetkessä aivoilla on jo uusia ärsykkeitä: temmeltävä lapsilauma, kummaa kieltä puhuva tyyppi, pitkä hujoppi, nainen kummallisine kävelytyyleineen, silmiinpistävän hyvännäköinen mies/nainen jne jne. Ostoskeskuskäynnin jälkeen transvestiitti on unohtunut mielestä tai on vain haalea muisto, jota ei edes jaksa mainita kenellekään.

Paljon ihmisiä sisältävässä tilassa ympäristön paine myös pakottaa ihmiset käyttäytymään asiallisesti: ei ruveta kuvaamaan, kommentoimaan tai tekemään jotakin muuta typerää.

5. Onko läpimeneminen oleellista?

Sopivalla käyttäytymisellä, pukeutumisella ja laittautumisella jopa kaltaiseni 185 senttinen mies pystyy pukeutumaan naiseksi siten, etten ihmisvilinässä näyttäydy vastaantulijoille ilmiselvänä miehenä. Tällä pääsee jo pitkälle. Ihmisiltä saa rauhan, eivätkä he ala tekemään mitään epätoivottavaa.

Mielestäni täydellinen läpimeno ei edes ole loppujen lopuksi oleellista. Oleellista on ainoastaan se, että minut kohdataan ihmisenä, eikä jonakin kummallisena friikkinä, jota voi kohdella miten huvittaa. Olen transvestiitti, joten minun ei pitäisi edes loukkaantua siitä, että joku hienovaraisesti bongaa minut. En mennyt läpi, mutta so what. Minut tunnistettiin transvestiitiksi, joka oikeasti olenkin.

Näiden päivien aikana minua ei häirinnyt lainkaan se, että joidenkin vastaan tulleiden naisten katseesta näki, etten mennyt läpi. Katseet olivat kuitenkin neutraaleja ja osa jopa positiivisia. Oman käytösmuutokseni jälkeen sain asiakaspalvelijoilta aina pelkästään hyvää kohtelua.

6. Loppusanat

Alkuvaikeuksien voittamisen jälkeen kävin vajaan kolmen päivän aikana lukuisissa paikoissa ja sadat ihmiset näkivät minut. Näissä kohtaamisissa ei tullut vastaan ainuttakaan selvästi negatiiviseksi luokiteltavaa kokemusta. Jos kaltaiseni ihminen pystyy PK-seudulla tähän, on se mahdollista monelle muullekin kaappiinsa sulkeutuneelle. Kyse on loppujen lopuksi asenteesta, sekä jonkin verran käyttäytymisestä ja pukeutumisesta.

Jos asenne on väärä, kuten minulla on aiemmin ollut, homma ei vain toimi edes PK-seudulla. Kun käyttäytyy itsevarmasti ja näyttää, että tämä on mun juttu, niin ihmisiä PK-seudulla ei hirveästi kiinnosta. Tämän empiirisen kokeen perusteella PK-seudun maine LGBTQ -ystävällisenä seutuna ei ole aivan tuulesta temmattu.

Valitettavasti olen empiiristen kokemusten vuoksi skeptinen, että homma toimisi vastaavalla tavalla muualla Suomessa. En usko, että muuttunut asenteeni toimisi edes Tampereella, pienemmistä paikoista puhumattakaan.

Työtä on siis vielä paljon tehtävänä.