top of page

Tule jäseneksi!

ILMAKUVA_2017_kotisivulle.jpg

Dreamwear Club ry on sukupuolen ilmaisultaan ja kokemukseltaan moninaisia ihmisiä tukeva ja heidän etujaan ajava järjestö. Jäsenistö koostuu etupäässä syntymässään määritettyyn nähden toiseen sukupuoli-identiteettiin eläytyvistä tai siinä elävistä ihmisistä ja heidän läheisistään.

Yhdistyksen toimintaan kuuluvat mm.

  • valtakunnallinen edunvalvonta: Olemme olleet vaikuttamassa keskeisesti mm. siihen, että transvestismi poistettiin tautiluokituksesta 2011 ja että sukupuolen ilmaisu otettiin mukaan syrjintäperusteeksi tasa-arvolakiin 2015

  • kaksi kertaa vuodessa pidettävät valtakunnalliset tapaamiset, joissa kukin meistä voi olla oma itsensä vierailta katseilta suojatussa paikassa viikonlopun ajan

  • vertaistuki-illat transvestiiteille ja muille sukupuolen ilmaisultaan moninaisille henkilöille ja heidän läheisilleen Helsingissä ja muiden järjestöjen kanssa yhteistyössä Turussa ja Tampereella

  • tapahtumien yhteydessä pidettävät esitelmät ja opastukset mm. pukeutumisesta, meikkauksesta, peruukeista ja transihmisenä olemisesta ylipäätään

  • pukeutumishuone Seta ry:n Helsingin toimistolla, joka on vapaasti käytettävissä arkisin klo 10-15 ja vertaistuki-iltoina

  • teatteriviikonloppuja pari kertaa vuodessa, jolloin ohjelmaan kuuluu usein vierailuja kauneuteen ja pukeutumiseen liittyen

  • palveleva puhelin transvestiiteille ja muille sukupuolen ilmaisultaan moninaisille henkilöille ja heidän läheisilleen

  • jäsenlehti, josta julkaistaan sekä pelkkiä jäsennumeroita että laajempaan jakeluun tarkoitettuja numeroita

  • nämä kotisivut www.dreamwearclub.net, joilta löydät myös sekä julkiset että suljetut jäsenten keskustelualueet

  • Facebook-sivu https://www.facebook.com/DreamwearClub/

      ja yhdistyksen ystäville salainen Facebook-ryhmä https://www.facebook.com/groups/112809542119583/

 

Yhdistyksen jäsenmaksu on 30 €/vuosi. Sillä saat mm.

  • oikeuden osallistua valtakunnallisiin viikonlopputapahtumiin

  • tarkemmat tiedot teatteritapahtumista,

  • jäsenlehden irtonumeron  

  • pääsyn keskustelualueiden jäsenalueille

  • jäsenetuja tapahtumiin ja eräisiin liikkeisiin.                                                                                

Katso jäsenhakemus ja jäsenmaksun maksaminen täältä.

Jäsenmaksujen tuottoa käytetään tämän lisäksi yllä mainitun edunvalvonta- ja tukitoiminnan sekä kotisivujen ja lehden ylläpitoon.

bottom of page