​

Butlerin teesistä seuraa se, että pukeutuminen ja ehostaminen ovat keskeisiä tekijöitä, joilla miestä ja naista tai paremminkin miehen ja naisen välistä sukupuolieroa tuotetaan. Vaatteet ovat yleensä sukupuolierityisiä. Ne korostavat naisellisina tai miehisinä pidettyjä ruumiinosia, kuten minihame naisten säärien pituutta tai puvun olkatoppaukset miesten hartioiden leveyttä. Vaatteiden merkitys käyttäjänsä sukupuolistamisessa näkyy myös siinä, että miehille ja naisille samanlaiset ei-sukupuolierityiset vaatteet saivat 60-luvulla oman terminsä: unisex.

 

Sukupuoli ei ole pysyvä, staattinen olotila, vaan se syntyy tekemisestä: arkisesta puuhastelusta, pukeutumisesta, puhumisen tavoista, harrastuksista ja niin edelleen. Sukupuolista voisi käyttää olemisen sijaan tekemistä kuvaavia termejä "miehistely" ja "naisistelu": minä en ole mies, vaan minä miehistelen, mistä syntyy vaikutelma siitä, että minä olen mies. 

 

Vaatteiden ja muodin merkitykset

​

Pukeutuminen rakentaa sukupuoli-identiteetin lisäksi myös sosiaalista asemaa. 1500-luvun Euroopassa vaatteilla koreilu alkoi toimia yläluokan miesten keinona erottautua rahvaasta. Samoin pukeutuminen ja koristautuminen erotti vielä dandyt muista yläluokan miehistä. (Ks. Welling 1999.) Vaatteilla keikailu on silti pysynyt eliitin ja marginaalin harrastuksena, ja miesten pukeutumisen valtavirtaa leimaa yhä tänä päivänä kaavoittuneisuus sekä hillityt värit ja leikkaukset. Muoti ei sitä heilauttele samalla tavoin kuin naisten pukeutumista.

 

Miesten muotia tutkinut Tim Edwards kirjoittaa, että porvariston nousun myötä varakkaat miehet alkoivat käyttää vaimojaan oman varallisuutensa osoittamisen paikkoina. Miesten kaavoittuneen muodin vastakohtana naisten muoti rönsyilee eri väreihin, hörhelöihin ja materiaaleihin. Tämä johtuu siitä, että klassisessa muotisuunnittelussa miehen ruumista on vaikea mieltää esteettisenä ja eroottisena objektina.

 

Miehet alkoivat anastaa ruumiilleen kuuluvaa esteettistä arvoa Edwardsin mukaan homoyhteisöstä käsin. He alkoivat käyttää pukeutumista sukupuoli-identiteetin merkitsijänä ja vakiinnuttajana. (Edwards 1997, 27, 36--37, 113.) Pukeutuminen ei ollut enää yläluokan tapa erottautua rahvaasta, vaan marginaaliin työnnetyn ryhmän tapa vahvistaa omaa identiteettiään. 

​

Edwardsilta on jäänyt huomaamatta, että miesten pukeutumisen erotisoituminen ja funktio identiteetin merkitsijänä alkoivat vahvistua jo 1950-luvulla nuorisokulttuurien voimistuessa ja itsenäistyessä. Siitä lähtien nuorten miesten tyylien esikuvina ovat toimineet elokuvatähdet ja muusikot. (Welling 1999, 61--71.) Esimerkiksi James Dean, Marlon Brando ja Elvis Presley toimivat 50-luvulla naisten erotisoimina esikuvina nuorille miehille. Samaten ristiinpukeutumista ja sukupuolten sekoittamista on käsitelty nimenomaan taiteen piirissä ja se on kuulunut joidenkin taiteilijoiden julkiseen imagoon.

​

Vaikka miesten pukeutumisen koodit väljentyvät ja muodin ammattilaiset tyrkyttävät miehille uusia trendejä aina kosmetiikasta hameisiin, ihmisten ennakkoluulot jarruttavat miesten pukeutumisen muuttumista. Miesten muoti uudistuu hitaasti ja on huomattavasti hillitympää ja epäeroottisempaa kuin naisten muoti. Suomessa pukeutumiseen, kosmetiikkaan ja kampaukseen huomionsa kiinnittävä mies leimautuu helposti erikoisuudentavoittelijaksi, homoseksuaaliksi tai muutoin ei-mieheksi. (Welling 1999, 71--72.)

 

Suomessa huoliteltu tai näyttävä pukeutuminen on sallittua yhä hallitsevalle eliitille, kuten poliitikoille, ja marginaaliryhmille, kuten taiteilijoille. Niin sanottujen kansanmiesten pukeutumistyyli on tarkoin harkittua pukeutumattomuutta. Suomalaisen tosiheteromiehen tulee näyttää siltä, ettei hän paljoa piittaa, mitä päälleen pistää ja miten vaatteet roikkuvat. (Hänninen 1996.)

​

Miesten pukeutumisen ja ehostamisen koodit ovat silti viimeisen 10-vuoden aikana muuttuneet myös Suomessa. Erityisesti nuoret miehet ovat omaksuneet miehistelynsä eleiksi aiemmin naisellisina pidettyjä toimia, kuten parfyymin käytön ja hiusten värjäämisen. Tässä artikkelissa tarkastelen miesten pukeutumisen ja eleiden merkitystä maskuliinisen identiteetin esittämiselle ja rakentamiselle miehestä naiseksi pukeutumisen kontekstissa.

 

Tarkastelun kohteena on siis ristiinpukeutumisena tai transvestisuutena tunnettu ilmiö. Ristiinpukeutuminen tarjoaa mahdollisuuden pohtia naisen, naiseuden ja naisellisuuden rakentamista ja performoimista miesruumiissa. Onko sukupuoli tyyli, ja onko se vapaasti valittavissa? Tuleeko miehestä naiseksi naamioituneena nainen vai naisellisesti käyttäytyvä mies, ja mitä on naisellisuus? Teoreettisen pohdinnan lisäksi materiaalinani on neljän miehen haastattelut.

​

Iloisesti "häiriintynyt" transvestiitti

​

Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden yhteiskunnallinen kontrolli oli pitkään kirkollisen ja uskonnollisen instituution alaisuudessa, josta se siirtyi 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla lääketieteelle. Heteroseksuaalisuuden normeista erottuvat seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden muodot niputettiin aluksi yhteen käsitteen 'seksuaalinen inversio' alle, mutta tieteellinen mielenkiinto seksuaalisuuksia kohtaan johti yhtä tarkempaan luokitteluun. (Wickman 1999, 190)

​

Kulttuurintutkija Marjorie Garberin mukaan termin 'transvestit' otti käyttöön saksalainen seksologi ja homoseksuaalien oikeuksia ajanut Magnus Hirschfeldt (1868--1935) 1920-luvun alussa. Tutkimuksessaan Die Transvestiten Hirschfeldt tutki satoja miehiä, jotka kokivat biologisen sukupuolen omakseen, mutta halusivat ajoittain pukeutua toisen sukupuolen vaatteisiin ja omaksua näihin vaatteisiin liittyviä sosiaalisia rooleja ja elekieltä. Tutkimuksessa tuli jo tuolloin ilmi, ettei kyse ole homoseksuaalisuuden yhdestä ilmenemismuodosta vaan omasta ilmiöstään, joka on tyypillisempi hetero- kuin homomiehille. (Garber 1993, 131--132.)

​

Transvestisuus vakiintui Hirschfeldtin pioneerityön jälkeen viittaamaan tiettyyn sukupuoli-identiteetin häiriöön tai tiettyyn sukupuoliseen kohdehäiriöön. Kansainvälisen tautiluokituksen mukaan edellistä kutsutaan 'kaksoisrooliseksi vastakkaisen sukupuolen pukeutumisen haluksi'.

 

Määritelmällisesti kyseessä on vastakkaisen sukupuolen vaatteiden käyttäminen jossakin elämänvaiheessa tarkoituksena nauttia vastakkaisen sukupuolen väliaikaisesta jäsenyydestä. Tähän käyttäytymiseen ei liity toivetta pysyvämmästä sukupuolen muutoksesta kirurgisine käsittelyineen. Pukeutuminen ei aiheuta sukupuolista kiihotusta, mikä erottaa transvestismin esinekohtaisesta vastakkaisesta sukupuoleksi pukeutumisen halusta (F65.1). (Tautiluokitus ICD-10 1999, F64.1)

​

Tämän psykiatrisen tulkinnan mukaan naiseksi pukeutuminen on menetelmä yhdistää feminiininen maskuliiniseen ilman, että miehen maskuliininen identiteetti ajautuu kriisiin. Garber siteeraa kirjassaan Vested Interests (1990, 95) tunnettua psykoanalyytikkoa Robert J. Stolleria (1968, 1:186), jonka mukaan transvestisuus on keino käsitellä feminiinisiä idetifikaatioita ilman, että potilas tuntee menettävänsä maskuliinisuutensa. Stollerille transvestiitti on siis sairas potilas ja sukupuoleltaan aina mies.

 

Parikymmentä vuotta myöhemmin Stoller kirjoittaa, että naiseksi pukeutunut mies joutuu välttämättä pohtimaan sitä, onko hän enää mies näyttäessään naiselta. Mutta tuntiessaan miehen ruumiinsa ja erityisesti peniksensä naisvaatteiden alla, transvestiitti varmistuu miehisyydestään, mikä kiihottaa häntä. Stollerin mielestä mikään ei ole niin varma ja rauhoittava tae transvestiitille miehisyydestä kuin erektiivinen penis naisellisten vaatteiden alla. (Stoller 1985, 30 sit. Garber 1990, 95.)

​

Kun miehen halu pukeutua naiseksi patologisoidaan sukupuoliseksi kohdehäiriöksi, transvestisuus liitetään fetisismiin. Fetisismi tarkoittaa seksuaalisen halun suuntautumista jotain materiaalia, esinettä tai luonteenpiirrettä kohtaan. Halun kohde on fetissi. Miestransvestiiteille naisten vaatteet ja naiseus olisivat fetissejä, joita he tavoittelevat ja joista he saavat seksuaalista tyydytystä.

​

Tautiluokituksen mukaan olennainen ero transvestisuuden ja fetisistisen transvestisuuden välillä on seksuaalinen kiihottuminen. Jälkimmäinen edellyttää kiihottumista ja orgasmia, minkä jälkeen "henkilö haluaa riisuutua vastakkaisen sukupuolen vaatetuksesta".(Tautiluokitus ICD-10 1999, F65.1.)

​

Oman sukupuolisuutensa hyväksyneet transvestiitit eivät kuitenkaan koe olevansa sairaita, vaan he päin vastoin iloitsevat kaksoisroolistaan ja kokevat nautinnolliseksi mahdollisuuden vierailla hetkittäin "vastakkaisen" sukupuolen roolissa. Täten he eivät myöskään koe olevansa sairaita eikä heillä ole motivaatiota hoitoon. Sairaina heitä pitää lähinnä ympäristö, joka ei voi ymmärtää ilmiötä. Transvestiiteillä onkin ollut tarve löytää oma vähemmän arvottava termi itselleen.

 

Tällaiseksi on muotoutunut termi 'ristiinpukeutuminen' (cross-dressing), joka korostaa vapaasti valittua elämäntyyliä pakonomaisen häiriön sijaan (Garber 1993, 4). Suomessa termi ei ole vakiintunut, vaan ristiinpukeutuminen mielletään ennemmin sukupuolten sekoittamiseksi, esimerkiksi esitykseksi, jossa mies pukeutuu naiseksi, meikkaa ja eläytyy naisen rooliin, mutta ei yritä kätkeä miehen kehoaan tai ääntään. Hän on mies naisen vaatteissa tai miesnainen, naismies. Sen sijaan transvestiitteja on usein vaikea erottaa fysiologisista naisista.

 

Keisarin uudet vaatteet

​

Ristiinpukeutuja on tyypillisesti mies. On jopa väitetty, ettei naisilla ole tarvetta pukeutua miesten vaatteisiin, koska naisten pukeutuminen ei ole samalla tavoin kontrolloitua kuin miesten. Mutta entä jos asiaa katsoo toisensa poissulkevan sukupuolieron kannalta. Miesten vaatteisiin liittyy miehiin liittyviä yhteiskunnallisia merkityksiä: musta puku ja valta, univormut ja valta, työmiehen asu ja voima.

 

Naisten asuihin liittyy heikkouden, avuttomuuden ja koristautumisen merkityksiä: korkeat korot, avokaulaiset mekot ja hempeät värit. Mies, joka pukeutuu naiseksi, luopuu vallasta. Nainen, joka pukeutuu mieheksi, pukeutuu valtaan. Kenties sen takia nainen miehen puvussa vaikuttaa asiantuntijalta, muodikkaalta tai seksikkäältä ja mies mekossa käsittämättömältä.

​

Transtukipisteessä sosiaalityöntekijänä neljä vuotta toiminut ja transvestisuudesta tutkimusta tekevä Eeva-Kaisa Toivonen (1995, 3) kirjoittaa, että ristiinpukeutujalla on "sisäinen tarve eläytyä ns. vastakkaisen toisen sukupuolen jäseneksi ja ilmentää itseään perinteisesti toiselle sukupuolelle tunnusomaisiksi määritellyillä tavoilla." Ilmiö itsessään on moni-ilmeinen ja pitää sisällään erilaisia elämisen muotoja. Transvestisuuden määritteleminen yksinomaan pukeutumisen kautta painottaa Toivosen mukaan epäolennaista asiaa.

 

Pukeutuminen on näkyvä keino ilmentää transvestisuutta, mutta vaatteiden kautta saatu mielihyvä ei välttämättä liity siihen että ne ovat nimenomaan naisten. Ennemminkin on kysymys siitä, että naisille suunnitellut vaatteet ovat usein kauniimpia, värikkäämpiä ja miellyttävän tuntuisia, ja ne mahdollistavat laajemman ja persoonallisemman tyylillisen itseilmaisun. Puku ja solmio tai farkut ja t-paita-linja ei välttämättä tyydytä kaikkien miesten esteettistä tai eroottista itseilmaisun tarvetta. (Toivonen 1995, 3.)

​

Vaatteiden jakautuminen kahteen kategoriaan kertoo hallitsevasta tavasta määritellä sukupuolet toistensa avulla poissulkevina ja täydentävinä: se, mikä on miehille ominaista, ei voi olla naisille ominaista, mutta yhdessä niistä tulee kokonaisuus. Jos naiset pukeutuvat eroottisiin alusvaatteisiin tai pehmeisiin materiaaleihin, miesten tulee pukeutua ei-eroottisiin alusvaatteisiin ja karheisiin materiaaleihin.

 

Tällainen sukupuoliero ei perustu kunnioitukselle vaan hierarkialle. Ero myös omistaa ihmiset. Miehen on pukeuduttava miehille ominaisesti muutoin hänen miehisyytensä kyseenalaistuu. Jos hän ei pukeudu, kuten miehen kuuluu, kaikki mieheen liitettävät määreet hänen kohdallaan kyseenalaistuvat, kuten kyky isyyteen, vallankäyttöön tai autolla ajamiseen.

 

Kun sukupuolet määritellään toistensa negaatioina, ei onnistuta tavoittamaan yksilöiden välisiä eroja, vaan luodaan kaksi jäykkää kategoriaa, joita ei sellaisinaan edes esiinny. Voidaan sanoa, että essentiaalisesti naisellisia tai miehekkäitä asioita ei ole olemassa. On vain asioita, joihin tietyssä kulttuurissa tiettynä aikana liitetään naisellisuus tai miehisyys. Edes synnyttäminen ei ole olemuksellisesti naisellista, sillä nainen voi olla naisellinen, vaikka ei synnyttäisi. 

 

Seksuaalisuus ja ristiinpukeutuminen 

​

On varsin ymmärrettävä, että kulttuurissa, jossa sukupuolet määritellään toistensa avulla, ristiinpukeutumista pidetään osoituksena miehen halusta olla pysyvästi nainen. Ja jos mies haluaa olla nainen, hänen oletetaan haluavan seksuaalisesti miestä, toisin sanoen ristiinpukeutujia pidetään yleisesti homoseksuaaleina. Lisäksi ajatus, että yksilö voisi siirtyä sukupuolisesta performaatiosta toiseen, on monille vieras.

 

Tästä seuraa oletus, että ristiinpukeutujia ovat ne miehet, jotka miesten vaatteissa ja rooleissa elehtivät "naisellisesti". Ylipäätään ristiinpukeutujat, kuten myös muut transihmiset, sotkevat negaatioihin perustuvaa sukupuolieroa ja kyseenalaistavat käsityksen kahdesta erillisestä ruumiista ja niihin liittyvistä kahdesta seksuaali-identiteetistä.

​

Sun seksuaalinen suuntautuminen ei sitte muutu?
-- Hmmm. Mikähän se sitten o?
Nii. Niin. Mikähän se on?
-- Vaikee se on sanoo. Mä oon rakastellut naisia ja mä oon rakastellut miehiä.
Mut se ei mee sen sukupuoliroolin mukaan?
-- Ei se menee niinku ite haluu.

​

Jos mies kokee, ettei hänen ruumiinsa vastaa hänen sukupuoli-identiteettiään, häntä kutsutaan transseksuaaliksi erotuksena transvestiitista. Tällöin omaksi koetun sukupuolen ja biologisen sukupuolen välillä on ahdistava ristiriita. Transseksuaalien vääräksi kokemaa anatomiaa voidaan muokata hormonihoidon, ääniterapian ja kirurgisten toimenpiteiden kautta vastaamaan hänen omaa käsitystä itsestään. Samoin nimi ja henkilötunnus yleensä muutetaan. Transseksuaalisuus ja transvestisuus ovat psykososiaalisina kokemuksina varsin erilaisia, vaikka asiaa tuntemattoman on melko mahdoton erottaa niitä toisistaan. (Toivonen 1995, 4, Wickman 1999, 189.)

​

Ristiinpukeutumista pidetään hetoronormittuneen kulttuurin tuotteena, ja transvestiiteista suurin osa on heteromiehiä. Osalla on bi-identiteetti tai bi-seksuaalisia kokemuksia tai fantasioita. Homomiesten ristiinpukeutuminen eroaa yleensä hetero- tai bi-miesten psykososiaalisesta kokemuksesta, koska homoyhteisössä naiseksi pukeutuminen merkityksellistyy eri tavoin ja sillä on oma erityinen drag-perinteensä. (Huuska & Kaimola 2001, 20, Toivonen 1995, 8.) Ristiinpukeutumisen syyt ovat moninaiset:

 osalla painottuu eroottinen mielihyvä, jota eläytyminen tuottaa. Osa haluaa pukeutua kokonaan naiseksi; osalle alusvaatteiden käyttö miesten vaatteiden alla on riittävää. Osalle on tärkeää tulla nähdyksi ja kohdatuksi sosiaalisesti myös naispersoonassaan. Eläytymisen tarve voi vaihdella eri yksilöillä ja eri elämänvaiheissa vaikkapa päivittäisestä pukeutumisesta muutamaan kertaan vuodessa. (Huuska & Kaimola 2001, 20.)

​

Ristiinpukeutuminen liittyy seksuaalisuuteen, mutta ei suoranaisesti vaikuta objektivalintaan, vaikka naiseksi eläytyminen voi tuoda miehelle esiin uusia ja yllättäviä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä fantasioita. Mies naisen vaatteissa haluaa seksuaalisesti edelleen naista, kuten miehen vaatteissakin. Tai mies naisen vaatteissa haluaa edelleen miestä, kuten miehen vaatteissakin. Tai mies naisen vaatteissa saattaa löytää itsestään bi-eroottisen puolen.

 

Naiseksi eläytyneenä mies voi erotisoida miesruumiin tai fantasioida seksistä miehen kanssa, mikä ei ole sama asia kuin, että hän haluaisi toteuttaa fantasiansa. Fantasia saattaa olla osa naiseksi eläytymistä, minkä konkretisoimiseen miehellä ei ole halua tai sitä estää miehen sisäistämät heteroseksistiset normit. Mies, joka ei omasta mielestään ole homokammoinen, saattaa naiseksi eläytyessään yllättäen löytää itsestään homofobisen puolen yhdistyneenä ristiriitaisesti eroottisiin fantasioihin miehestä. Eräs haastateltavistani totesi, että

​

--Onhan se eläytyminen naiseks ja se, että tulee kohdelluks naisena niinku trippi toiseen todellisuuteen. Nyt tietää ainaki jotain siitä, miltä tuntuu pelätä että raiskataan tai miltä tuntuu että hakataan homona tai miltä tuntuu olla toljotettavana ku jääkarhu Korkeasaaressa... ja miltä tuntuu ku miehet katsoo... se on hiton kiihottavaa. Olla haluttu, mutta en mä niiden miesten kanssa sänkyyn menis, vaikka mua alkaa sillon kiihottaa. Meinaan. Mua jotenki ällöttää ajatus, että mä suutelisin miestä. Saati että menisin sänkyyn. Se miten vastenmieliseltä se tuntuu... se on yllättäny mut. Mulla on meinaan homokavereita eikä siinä mitään.

 

Toinen haastateltava luonnehti ristiinpukeutumista ja seksuaalisuuttaan puolestaan näin:

-- Ei mulla oo ikinä seissy tai mitää, emmä siis oo ollut ikinä kiihottunut siitä.

Siis se ei kiihota?
-- Ei, se ei kiihota paitsi semmosessa tilanteessa joskus, että joku mies menee sekasin siitä että se lukee musta sellasia koodeja, jotka saa sen värisee. Sit se tajuu et tää on koodattu väärään kehoon. Siitä saattaa tulla semmonen miellyttävä fiilis.

​

 Seksuaalisten fantasioiden ohella ristiinpukeutujaa voi viehättää kokemus, että häntä kohdallaan naisena. Partneri auttaa takin päälleen, avaa oven tai saattaa kotiin; tuo kukkia, hakee kotiovelta ja on "herrasmiesmäisen" kohtelias.

 

-- Mä olin yksissä bileissä tuolla Helsingissä, siis vielä keskustassa, ja kello oli jotain kolme lauantaiyönä. Mulla oli piikkikorot, 50-luvun kellohame tylleineen ja täydet meikit. Ei todellakaa kiinnostanu lähtee metsästää taksii…Sit yks mun ikäne mies tarjos mulle kyydin. Se oli upee fiilis. Todellinen herrasmies… mut oon mä kerran ollu ulkona yhden naisen kanssa, joka autto narikassa mulle takin päälle ja meni keskelle katuu pysäyttää taksin, ku se tuumas etten mä voi noilla piikkareilla kävellä parii kilometrii. Siinä oli se sama tunne.

​

Fetisistinen ristiinpukeutuminen

​

 Aiemmin totesin, että lääketiede luokittelee osan ristiinpukeutumisesta fetisismiin liittyväksi seksuaaliseksi kohdehäiriöksi. Näkemys pitää siinä mielessä paikkansa, että osa ristiinpukeutujista on fetisistejä, mutta fetisismiä ei voida kaventaa pelkäksi seksuaaliseksi häiriöksi, vaan ennemmin se on yksi keskeinen miesten ja naisten seksuaalisuuden ilmentymisen ja rakentumisen prosessi. Häiriöksi se voidaan lukea vasta, kun fetisismistä tulee yksilölle pakonomainen toiminto, joka häiritsee yksilön sosiaalista ja seksuaalista elämää sekä tuottaa kärsimystä, tai kun fetissi korvaa ihmissuhteet.

​

Sigmund Freud liitti fetisismin ihmisten seksuaalisuuteen 1920-luvulla. Fetisismi kehittyy hänen mukaansa siten, että aluksi poika tajuaa, ettei hänen ensimmäisellä läheisellä ihmisellään eli äidillä ole penistä, jollainen isällä on ja jollainen hänellä ilmeisesti tulee olemaan. Poika pelästyy, että joku -- ehkä isä -- on kastroinut äidin ja saattaa myös kastroida hänet. Poika konstruoi mielikuvissaan äidille falloksen jostain äitiin liittyvästä raajasta, vaatteesta, korusta tai muusta sellaisesta. Jos poika ei kykene ratkaisemaan traumaa onnistuneesti, korvike jää hänelle seksuaaliseksi fetissiksi eikä hän kykene kiihottumaan muutoin kuin fetissin avulla.

 

Fetissi on siis Freudin mielestä äidin puuttuvan falloksen sublimaatio. (Freud 1999.) Seksuaalisen kiihokkeen lisäksi fetissin voidaan olettaa toimivan varhaislapsuuden symbioottisen äitisuhteen symbolina. Fetissi ei vain kiihota, vaan luo myös turvallisuuden ja eheyden tunnetta, joka implikoi aikaa, jolloin vauva ei vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento.

​

Freudin vuonna 1927 julkaistun artikkelin mukaan naisilla ei esiinny fetisismiä, vaikka hän ennen tätä oli väittänyt, että naisten mieltymys vaatteisiin ilmensi heidän fetisismiään. Freud siis luopui käsityksestä, mikä myöhemmin jähmettyi psykodiskurssiin käsitykseksi naisten ei-fetisistisestä seksuaalisuudesta. Näkemys on sittemmin kyseenalaistettu. (Freud 1999, ks. naisten fetisismistä Gamman & Makinen 1994, Grosz 1995.) 

​

Fetisistien osakulttuurissa ja järjestöissä seksuaalinen fetisismi määritellään tapahtumaksi, jossa yksilön seksuaalinen mielenkiinto ja energia suuntautuu voimakkaasti johonkin kiihottavaksi koettuun objektiin tai tuo objekti voimistaa merkittävästi seksuaalista mielihyvää. Fetissi on siis objekti, jonka pitäminen hallussa tuottaa seksuaalista kiihottumista, mielihyvää ja eheyden tunnetta.

 

Tyypillisiä ja tunnettuja fetissejä ovat sadomasokistiset fetissit, kuten piiskat ja kahleet sekä nahka- ja kumivaatteet, mutta fetissejä voivat olla myös kukkamekot, kesähatut, naisten sormikkaat tai taksikuskin lakki. Fetisismi kattaa myös viehtymyksen ihmisten joitain ominaisuuksia kohtaan. Jotkut fetissit ovat niin arkipäiväisiä, ettei niitä edes ajatella fetisseinä, kuten naisten sääret tai miesten parransänki. Fetisismi koskettaa oikeastaan kaikkia ihmisiä, mutta se havaitaan vain niillä, joiden fetissit eivät ole sosiaalisesti yleisiä ja hyväksyttyjä.

 

Milloin toi sun fetisismi... siis toi ton tyyppinen fetisismi...
--- Niin siis s/m tyylinen fetisismi... Kyllä se... Se on oikeestaan ollut niin kauan kuin on ensimäisen kerran nähny mitään tollasta kiiltävää PVC-juttua.
Joo. Se kiilto.
-- Se on siinä.
Se on siinä... Se on se kiilto.
[naurua]
--  Ja kireys. Tunne iholla.

​

Fetisistiselle ristiinpukeutujalle fetissi on sinällään kiihottava: kenkäfetisistille pelkkä miellyttävä kenkä -- oli se sitten kumisaapas tai piikkikorkokenkä --  tuottaa mielihyvää, joka maksimoituu prosessissa, jossa kenkä laitetaan jalkaan ja kengällä kävellään tai kenkä laitetaan partnerin jalkaan ja katsotaan, kun hän kävelee tai hyväillään partnerin jalassa olevaa kenkää.

 

Fetisistiseen ristiinpukeutumiseen liittyy oma performanssinsa. Pukeutuminen on yhtä tärkeä tapahtuma kuin vaatteissa esiintyminen. Fetisistiselle transvestiitille ristiinpukeutuneena esiintyminen on korostuneesti performanssi, josta hän saa seksuaalista mielihyvää, mikä ei välttämättä merkitse erektiota. Osa transvestiiteistä pitää erektiota sopimattomana, koska se vastustamattomasti muistuttaa ristiinpukeutujaa miessukupuolesta.

 

Drag queen

 

Milloin sä ekan kerran pukeuduit? Oliks se nimenomaan semmonen projekti?
-- Oli.
Mihin se liitty?
-- Mä oikeastaan halusin siis sillä lailla, se liitty mun narsistiseen isompaan projektiin. Että mä halusin nähdä että saaks musta. Mä olin niinku fantasioinut sitä, että minkälainen. Et tietysti sit se oli testausta siitä, että tota, miltä se tuntuu ja enemmänkin ehkä miltä mä näytän ja miten siihen reagoidaan ja tavallaan oonko mä sit yhtä hyvä kuin se mitä kulttuurissa oli näytetty. Jotain, jotain drag-tyyppejä. Enemmänkin olin kiinnostunut dragista. Siitä että olisko musta semmoseen niinku äärettömään ilonpitoon. 

​

Drag queen on mies, joka pukeutuu naiseksi lähinnä show-mielessä, toisinaan ammatillisesti ja toisinaan juhlien yhteydessä leikillisesti tai kokeilunhaluisesti. Suomessa ja Euroopassa on yleistä, että transvestiitit ovat heteroseksuaalisesti suuntautuneita, kun taas drag queenit löytyvät homo- ja bi-miesten joukosta. Tämä ei silti tarkoita, että jokainen drag queen olisi välttämättä homo- tai bi-mies.

 

Drag queenien rinnalle on kehittynyt viime vuosina myös drag king -ilmiö, jossa naiset esittävät karrikoituja miesrooleja. (Toivonen 1995, 5.) Drag on kuitenkin ollut jo pitkään näkyvä osa homokulttuuria, jolle on ollut luonteenomaista "leikkimielinen, usein yliampuva, ristiinpukeutuminen" (Wickman 1999, 193).

​

 Homokulttuurin drag-ilmiön takana on naisellisina ja ei-maskuliinisina pidettyjen homomiesten itseparodia ja valtakulttuurin pilkkaaminen. Jos kerran meitä pidetään naisellisina, niin ollaan niin naisellisia, ettei siihen kykene edes naiset. Dragissa homomiehet naamioituvat yhtäältä naiseuteen ja toisaalta homoihin liitettyihin stereotypioihin. Sama toistuu toisessa homokulttuurisessa ääripäässä eli ylinäytellyssä hypermaskuliinisessa homomachossa. Dragin henki on campia eli karkeaa, groteskia huumoria.

​

Jonkinlaista esidragia on esiintynyt jo ennen kuin se tuli käytännöksi homoyhteisössä. Suomalaisessa iltamaperinteessä oli 1950-luvulla yleistä, että yksi ohjelmanumero sisälsi miestaitelijan esittämän naisparodian. Esimerkiksi Esa Pakarinen esitti neiti Impi Umpilampea, joka lauloi kimeällä äänellä, esiintyi siveänä, mutta laulun sanat sisälsivät jotain rempseää, mistä syntyi yleisöä naurattanut komiikka.

 

Samoin partioliikkeen perustaja brittiläinen majuri Baden-Powell uhmasi sukupuolieroa 1800-luvun lopulla ja korvasi sairastuneen näyttelijättären roolin ja "vetäisi itse ylleen paksun, hörhelöisen hameen ja muutaman harjoituksen jälkeen esitti sellaisen can-canin, ettei saarella moista oltu ennen nähty eikä varmasti nähty sen jälkeenpäinkään" (Hillcourt & Baden-Powell 1992, 47). 

​

Koska drag liittyy yleensä homomiehiin ja transvestisuus yleensä heteromiehiin, toimivat heteroiden transvestiittijärjestöt esimerkiksi Britanniassa ja Ruotsissa erillään homoliikkeestä. Suomessa Seksuaalinen tasavertaisuus ry (Seta) toimii sateenvarjoyhdistyksenä, joka pyrkii kokoamaan yhteen kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja heitä edustavat järjestöt. Suomalainen Dreamwear Club kuuluu Setaan, eikä yhdistykseen kuulumisen kriteerinä ole seksuaalinen objektivalinta vaan transvestisuus .

 

-- mä luulen et se [ristiinpukeutuminen] perustuu sellaseen minkä mä oon aikoinani kokenu, että niinku tavallaan sellasen peruskateuden, naisvartaloa kohtaan. Koska niillä on ollut jotain sellasia privilegioita joita mä olisin halunnut. Mä luulen että esim noin mun pari projektia oli aika paljon sellasia keikkoja, että mä ajattelin, että mun täytyy päihittää ainaki sellaset idolit jotka mulla on ollut teini-iässä. Joita mä pidin sillä tavalla esikuvina. Ehkä se oli just se että pääsis edes kerran siihen tulokseen. Että sinänsä mä pidin sitä myös aika traagisena.

​

Heteromiesten ei-fetisistinen ristiinpukeutuminen

​

Neil Buhrich (1996) on kuvannut australialaista Club Seahorse Societya artikkelissa "A Heterosexual Transvestite Club". Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen oli vuonna 1971 ja klubin julkilausuman mukaan Seahorse Society on

omistautunut heterotransvestiiteille, jotka ovat oivaltaneet persoonallisuutensa toisen puolen ja etsivät mahdollisuutta ilmaista sitä. Me emme paheksu tai tuomitse homoseksuaalisuutta, sidontaa, alistamista ja fetisismiä, mutta me jätämme ne muille. (Buhrich 1996, 63, suom. Jokinen.)

​

Klubin toiminta käsittää kuukausittaisen kokoontumisen sekä juhlia, joihin miehet saapuvat puolisoineen. Kokoukset ovat lähinnä vapaamuotoista yhdessäoloa, mutta toisinaan on myös ohjelmaa, kuten meikkaukseen tai kampauksiin ohjausta. Kokouksiin pyydetään pukeutumaan hyvällä maulla. Fetisisteille ominaisia materiaaleja --  kumia, pvc:tä, nahkaa -- ei pidetä sopivina, vaan niiden sijaan suositaan satiinia, silkkiä ja nylonia. Miehet puhuvat vaatteiden ja meikkaamisen lisäksi siitä mistä yleensäkin: urheilusta, autoista ja naisista.

 

Miehet käyttäytyvät naisellisesti, mutta puhuvat yleensä normaalilla maskuliinisella äänellään. Kaikilla on oma naisnimensä. Jäsenten mukaan ensisijainen syy pukeutua ristiin ei ole naisten vaatteisiin tai naiseuteen liittyvä fetisismi vaan se, että he tuntevat itsensä ristiinpukeutuneina rentoutuneiksi ja luonnollisiksi. Kerhossa ei ole lainkaan naisia, ja naisten transvestisuuden esiintyminen on ylipäätään kyseenalaistettu. (Mt., 64--67.) 

​

Seahorse Society edustaa sukupuolivähemmistöä --  ristiinpukeutujia -- mutta tekee eroa muihin sukupuolivähemmistöihin. Miehet pukeutuvat naisiksi mutta demonstroivat samalla, että he eivät ole homoseksuaaleja, sadomasokisteja tai fetisistejä. He erottautuvat myös naisista. Tällä miehet julistavat ensinnäkin heteroseksuaalisuuttaan ja toiseksi maskuliinisuuttaan. Samalla he julistavat, että he eivät ole perverssejä (kuten nuo muut). Fetisismin erottaminen jyrkästi ristiinpukeutumisesta on ongelmallista. On vaikea sanoa, milloin esimerkiksi sukkaunauhoihin pukeutuminen on fetisismiä ja milloin ne toimivat välineinä rentoutumiseen.

​

Usein transvestisuus on nuorelle hyvin eroottinen kokemus. Aikuiselle transvestiitille sen sijaan naisellisen itseilmaisun tuottama kokonaisvaltainen mielihyvä, rentoutuminen, stressin purkaminen ja hetkellinen vapautuminen miesroolin paineista on monesti tärkeää. (…) Fetisismin ja transvestisuuden raja on käytännössä häilyvä ja mahdollisesti myös elämän aikana muuttuva. Monesti miehen alkaessa ilmaista itseään transvestisuuden kautta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, transvestisuuteen liittyvä fetisistisyys vähenee. (Huuska & Kaimola 2001, 20.) 

​

Australialaisten miesten erottautumisen politiikkaa voidaan kutsua puhdistautumiseksi. Miehet pukeutuvat mekkoon ja ovat tietoisia siitä, että he ovat vaarassa menettää maskuliinista kompetenssia ja siihen liittyvää valtaa ja statusta. Tämän takia he tekevät eroa. He julistavat normaaliutta: me olemme heteroita, me olemme miehiä, me emme ole perverssejä homoja, sadomasokisteja tai fetisistejä.

 

Koska miehet julistavat ristiinpukeutumisen epäeroottisuutta ja sen merkitystä miehisistä paineista vapautumisessa, pukeutuminen ristiin toimii mieskeskeisen alistavan vallan, hierarkian ja hyväksikäytön uusintajana. Miehet voivat olla miehiä, kun he väliin voivat rentoutua miesroolistaan. Ilman ristiinpukeutumisesta heidän olisi kenties pohdittava mieselämänsä perusteita. Ristiinpukeutuminen toimii "venttiilinä", jonka takia muutokseen ei ole syytä. 

 

Maskuliininen identiteetti

​

Ristiinpukeutumista on käsitelty pitkään lääketieteellisissä ja psykiatrisissa puhetavoissa, joissa se on myös patologisoitu. Tämän takia transvestisuuteen liitetään helposti mielikuva jatkuvassa identiteettikriisissä kamppailevasta miehestä, joka ei tiedä onko mies vai nainen. Eeva-Kaisa Toivosen mukaan ristiinpukeutujien ongelmat aiheutuvat lähinnä "transvestisen elämäntavan ja yhteiskunnan asenteiden törmäämisestä."

 

Ristiinpukeutujat eivät halua parantua, koska he eivät koe olevansa sairaita. Sen sijaan he kaipaavat ympäristön hyväksyntää. Samoin ymmärtävää tukea kaipaavat ristiinpukeutujien perheet, erityisesti heidän puolisonsa, joita tulisi auttaa ymmärtämään ja kohtaamaan transvestisuus sellaisena kuin se on. (Toivonen 1995, 12.)

 

Dreamwear Club on suuntaamassa toimintaansa aiempaa enemmän puolisoiden tukemiseen, koska "parisuhteen toimivuus on useimmille avainkysymys transvestisuuden kanssa elettäessä" (DwC:n puh. joht. Helgan kirje Jokiselle 13.4.2001). Yhdistys avasi keväällä 2001 läheisille tarkoitetun avustavan puhelimen, jonka toiminnasta vastaa transvestiittien puolisoista muodostettu tukirengas.

​

Transvestiitit, jotka ovat hyväksyneet taipumuksena ja joiden ympäristö tietää asiasta eikä pyri estämään ristiinpukeutujaa, elävät yleensä tasapainoissa taipumuksensa kanssa. Haastateltavani totesivat näin:

 

 Tuntuuko se susta siltä että se hajottaa sua?
-- Ei, ei ollenkaan. Siis... tietenkin mä oon ajatellu sukupuolenvaihdosleikkausta.
Siis sä oot siis miettiny sitä?
-- Olen, olen, ihan vakavissani.
Sä oot siis miettiny.
--; Mä aattelin että mä en olis tyytyväinen pelkästään naisena.
Niin sä et olisi tyytyväine pelkästään naisena?
-- Sitte mä ajattelin, että, että ihan radikaalisti lopettaa koko touhun. En mä olis tyytyväinen pelkästään miehenä. Se asia on mulle semmonen elämän suola.

 Minkälaisia fiiliksiä ristiinpukeutuminen sussa herättää?
--  Nautintoa siitä että tämä roolihahmo saa huomiota, voin olla rauhassa hahmon sisällä. Tuntuu kutkuttavalta kun minua ei tunneta. Siinä on riemua mutta se kaikki hyvä olo on enimmäkseen henkistä eikä niinkään fyysistä.

Onko ristiinpukeutuminen sulle sukupuolinen performanssi?
--  Tätä kai se lähinnä on. Siihen liittyy semmoinen tunne, että sopisin paremmin naiseksi kuin mieheksi. Se on semmoinen pakopaikka miesten kovasta maailmasta. (…) Saan olla enemmän kuin miehenä ollessa. Avartaa, en ole oikeastaan mies vaan jotain muuta. Tai jotain enemmän. 

​

Naisen rooli tai naiseuteen eläytyminen tarjoaa monelle transvestiitille vapautuksen miesten kilpailu- ja suorituskeskeisestä maailmasta sekä kaavamaisuudesta ja värittömästä pukeutumistyylistä. Tähän ristiinpukeutuminen tarjoaa miehille mahdollisuuden ilotteluun naisellisilla hepeneillä, koruilla ja meikeillä. Ajatus ei ole, että miehet haluaisivat näyttää naisille mallia, vaan se, että he haluavat itse nauttia sellaisesta, johon mieskulttuuri ei tarjoa tilaa.

 

Samoin tekemieni haastattelujen ja tuntemieni ristiinpukeutujien perusteella vaikuttaa siltä, että naisen rooliin ja eleisiin eläytyminen vahvistaa miehen miesroolia ja maskuliinisuuden toteuttamista, koska vierailu naiseudessa auttaa näkemään tarkemmin miehisyyden ja miehuuden sekä hyvässä että pahassa.

 

Lisäksi lyhyt kokemus naiseudesta ei ole ainakaan pahitteeksi heteromiehelle, jonka on ilmeisen vaikea ymmärtää naisten tilannetta mieskeskeisessä kulttuurissa. Mutta koska miehet eivät ristiinpukeutuessaankaan jaa naisten sosiaalista kokemusta maailmasta kuin ehkä hetkittäin, voidaan sanoa, että miehet saavat naiseudestakin parhaat palat. 

​

Kolmas sukupuoli

​

Kirjassaan Vested Interests Marjorie Garber kyseenalaistaa ajatuksen, että mies voisi konstruoida feminiinisen subjektiviteetin vaatteiden, eleiden ja naisellisina pidetyn puhetavan avulla. Mies ei ristiinpukeutumisen avulla kykene rakentamaan uutta tai toista subjektiviteettia itselleen, vaan hän rakentaa fantasian naisesta omaan ruumiiseensa. Kyse on miehen (ei naisen) subjektiviteetin dragista. (Garber 1993, 96.)

 

Ristiinpukeutuja pukeutuu naiseuteen, ei niinkään naiseksi. Naiseutta mies ilmentää yhtäältä kulttuurissa yhteisesti jaetuilla käsityksillä siitä, mitä on tyypillinen, idealisoitu heteronaisen naisellisuus tiettynä aikana tietyssä paikassa ja konteksteissa, ja toisaalta omilla fantasioillaan siitä, minkälainen on hänen ihannoimansa naiseus.

​

Ristiinpukeutujat performoivat perinteistä, äärimmäisen feminiinistä naista. Marginaalisiin naiseuksiin pukeutumista voi nähdä oikeastaan vain drag queeneilta, joille kyse on korostetusti performancesta. Drag-esityksissä voi joskus nähdä miehiä esittämässä esimerkiksi butch-lesboa tai poikamaista tyttöä. Sen sijaan valtaosa ristiinpukeutujista esittää sitä naiseutta, jota toisen aallon feminismissä on kritisoitu ja josta on pyritty erottautumaan muun muassa pukeutumalla toisin kuin kulttuurisesti naisten odotetaan pukeutuvan. Tämän takia ristiinpukeutujia on kritisoitu perinteisen mies-nais-opposition vahvistamisesta, mutta tuolloin unohdetaan, etteivät ristiinpukeutujat pyri näyttämään naisille mallia vaan toteuttamaan itseään.

 

Miten sä pukeudut? Tai siis mihin?
-- No, onhan se sellainen pimu-look: lyhyitä, tiukkoja hameita, kumia ja nahkaa, pitkät sukat, korsetteja, puuhkia, suuria korvakoruja. Mun naisihanne on sellainen varsin feminiininen nainen, joka on samalla älykäs ja tiedostava. Tollanen meikkaava, fiksu feministi. Siihenhän mä pukeudun, teen itsestäni sen tytön, jota haen. Omalla tavallaan aika surullista, mutta mä en ota sitä liian vakavasti. Mä en todellakaan kuvittele tulevani naiseksi tai näyttäväni naiselta. Ennemmin se on sellaista gender blendausta, androgyynia sukupuolten sekottamista, jotain sellasta. Mä vispilöin itseeni miehen ja naisen, siis vielä samanaikaisesti.

​

Toinen haastateltava totesi, että "Naisellinen, viimeisen päälle laitettu nainen. Sillai sopivasti seksikäs, mutta ei kovasti."

 Poliittisesti ristiinpukeutuminen haastaa sekä sukupuolikategorisen että laajemmin koko kategorisen ajattelun. Garberin (1993, 17) ja Whittlen (1996, 205) ajatuksia myötäillen väitän, että ristiinpukeutuminen tarjoaa tilan, jossa miehen ja naisen vastakohtaisuuden sijaan sukupuolia voidaan sekoittaa, purkaa ja rakentaa uudelleen.

 

Transsukupuolistunut käyttäytyminen ei vain esitä, että sukupuolten binaarioppositio on ylitettävissä ja sukupuolisuus on tekemistä, vaan se sisältää ajatuksen, ettei miehen ja naisen välistä vastakohtaa ole koskaan ollutkaan. Sukupuoliero perustuu ja on aina perustunut illuusioon. Butler kirjoittaa, että sukupuolen performatiivisen luonteen tähden sukupuoli on aina tavallaan dragia tai sukupuoleen pukeutumista. Sukupuolisen performaation avulla tuotetaan illuusio sisäisestä, järjestäytyneestä sukupuolesta. Sukupuoli ei kumpua ihmisen sisältä, vaan se näyttäytyy ruumiin pinnalla: asennoissa, puheessa ja eleissä -- siis itsen esillepanossa. (Butler 1990, 136, 140--141.)

 

Täten miehen on pukeutumisen ja muun sukupuolierityisen performaation avulla tultava mieheksi, miehisteltävä. Ristiinpukeutumisen kautta hän voi esittää naiseutta ja luoda illuusion naisesta. Mies tai nainen voi myös pukeutua omaan sukupuoleensa, mitä kutsutaan homeovestisuudeksi.

​

Ei ole syytä palauttaa transihmisiä --  transseksuaaleja, transvestiitteja, transgendereita, she-maleja, gender blendaajia jne. -- miehen ja naisen vastakohtaan. Heidät tulisi ennemmin käsittää kolmantena sukupuolena, ihmisinä, joilla on oma kaksijaosta poikkeva sukupuolinen ja kenties seksuaalinen transsubjektiviteetti. Kaksinapaisen jatkumon, jonka ääripäissä ovat hypermaskuliinisuus ja -feminiinisyys, sijaan sukupuolia voisi jäsentää kolmen toisiaan leikkaavan kentän kautta.

 

mies                                                  nainen

maskuliinisuus    feminiinisyys

     androgynia/neutaalius

             transihmiset

 

Kenties ristiinpukeutuja ei ole miessukupuolta eikä naissukupuolta, vaan transsukupuolta, joka sisällyttää yhteen ruumiiseen ja subjektiin perinteisen kaksinapaisuuden ja kyseenalaistaa samalla koko kaksijaon luomalla oman usein avoimen narsistisen sukupuolisen perfomanssinsa.

 

Tällä tavoin käsitteellistettynä transilmiötä on helpompi lähestyä ja sitä on helpompi jäsentää, ymmärtää ja kunnioittaa. Samoin transperformanssi-- esimerkiksi miehen esiintyminen naisen --  tulee arvioida ennemmin suhteessa toisiin transperformansseihin eikä suinkaan naisen tekemään esitykseen. Ristiinpukeutujat eivät välttämättä edes yritä jäljitellä "oikeaa" naista, vaan he sekoittavat naiseutta miehuuteen ja luovat uuden tranuuden.

 

Kirjallisuus

​

Buhrich, Neil 1996: A Heterosexual Transvestite Club. Teoksessa Ekins & King (eds.), 63---69.

Butler, Judith 1990: Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity. Routledge, New York & London.

Edwards, Tim 1997: Men in the Mirror: Men's Fashion, Masculinity and Consumer Society. Cassell, London.

Ekins, Richard & King, Dave 1996: Blending Genders: An Introduction. Teoksessa Ekins & King (eds.), 1--7.

Ekins, Richard & King, Dave (eds.) 1996: Blending Genders: Social Aspects of Cross-Dressing and Sex-Changing. Routledge, London & New York.

Freud, Sigmund 1999: Fetishism. Teoksessa Jessica Evans & Stuart Hall (eds.): Visual Culture: the Reader. Sage, London, 324--326. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1927)

​

Gamman, Lorraine & Makinen, Merja 1994: Female Fetishism. New York University Press, New York and London.

Garber, Marjorie 1993: Vested Interests: Cross-Dressing & Cultural Anxiety. (2nd edition.) Penguin Books, London. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1992)

Grosz, Elizabeth 1995: Lesbian Fetishism? Teoksessa Elizabeth Grosz: Space, time, and perversion. Essays on the Politics of Bodies. Routledge, New York, 141--154.

Hillcourt, William & Baden-Powell, Olave 1992: Baden-Powell -- Sankarin kaksi elämää. (Suom. Heikki Hietala.) Suomen Partiolaiset -- Finlands Scouter r.y., Helsinki.

Huuska, Maarit & Kaimola, Kari 2001: Mitä on transvestisuus? DreamwearClub 1/2001. Jäsenlehti, 20--21.

 Hänninen, Jorma 1996: Miehiä katsellessa -- koreilemattomia kansanmiehiä. Teoksessa Marianna Laiho & Iiris Ruoho (toim.): Naisen naamio, miehen maski. Katse ja sukupuoli mediakuvassa., KSL, Helsinki, 81--110.

Kangasniemi, Hanna 1991:Naiseuden merkit ja mieheyden maskit -- ristiinpukeutuminen Uuno Turhapuro -elokuvissa.

 

Teoksessa Jukka Sihvonen (toim.): UT -- tutkimusretkiä Uunolandiaan. Kirjastopalvelu, Helsinki, 71--88.

Stoller, Robert J. 1968: Sex and Gender: On the Development of Masculinity and Femininity. The Hogarth Press and the Institute fo Psycho-Analysis, London.

Stoller, Robert J. 1985: Observing the Erotic Imagination. Oxford Universtiy Press, New York.

Tautiluokitus ICD-10 1999. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, ohjeita ja luokituksia 1999:2, systemaattinen osa. Stakes, Helsinki.

Toivonen, Eeva-Kaisa 1995: Elämän vaikeuksista arjen tasapainoon-- transvestiittien arkielämä ja kokemukset. Teoksessa Helga Leinonen ja Eeva-Kaisa Toivonen: Transvestiitin käsikirja. Dreamwear Club ja Transtukipiste, Helsinki, moniste, 1--15.

Toivonen, Eeva-Kaisa 1997: Trans-ihmisen arki. Teoksessa Jukka Lehtonen, Jussi Nissinen & Maria Socada (toim.): Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen. Edita, Helsinki, 77--89.

​

Welling, Heini 1999: Turhamainen mies -- narri vai sankari? Nukke- ja pukumuseo, julkaisu 34, Tampere.

Whittle, Stephen 1996: Gender Fuckin or Fucking Gender? Current Cultural contributions to Theories of Gender Blending. Teoksessa Ekins & King (eds.), 196--214.

Wickman, Jan 1999: Trans-ihmiset ja homoliike. Teoksessa Jukka Lehtonen (toim.): Homo fennicus -- Miesten homo- ja biseksuaalisuus muutoksessa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, naistutkimusraportteja 1/1999, sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki, 187--202.

Woodhouse, Annie 1989: Fantastic Women: Sex, Gender and Transvestism. MacMillan, Houndmills.

 

​