Kauan sitten, kun olin nuorempi niin yksin kotona ollessani pukeuduin naiseksi. Uneksin muiden tapaamisista. Haaveilin, että pk-seudulla olisi Casa Susan tyylinen paikka jossa tavata muita sekä viettää pidemmän aikaa kaltaisteni seurassa. Olen pitkä, en koskaan rohjennut mennä kahvi-iltoihin saati Vuolteelle. Tapasin muutaman tyttöilijän heidän kotonaan. Pidin kovasti heistä. Nyt vanhana muistot jaksavat lämmittää mieltä yhä. Pukeutuminen on jäänyt vain unelmoinniksi.
Haasteellista on omana itsenään liikkuminen kotipihan ulkopuolella pienellä maalaispaikkakunnalla etenkin jos on ns."julkisessa työssä" eli kaikki tietävät sinut ja ainakin luulevat tuntevansa ;) . Itse en ole vielä tuota haastetta uskaltanut kohdata. On oltava iloinen pienistä hetkistä joista yksi osuu onnekkaasti kohdalle tulevana viikonloppuna, kun lähdemme puolisoni kanssa viettämään aikaa hyvän ystäväni (onneksi edelleen) mökille hänen ja puolisonsa kesämökille. Tämä ystäväni on ensimmäinen (ja edelleen yksi neljästö) oman parisuhteen ulkopuolinen joka tiesi totuuden minusta. Kohtuu vapautuneesti saan viikonloppua viettää, hiukan täytyy varoa, ettei tule sellainen "too much information-tilanne"...
Hyvää kesäistä viikonloppua kaikille!
Terkuin
Miitta-Julia
Tykkää
Tuntematon jäsen
08. maalisk.
Vastataan
Itse olen alkanut liikkua tyttönä ulkona rohkeammin n puolen vuoden ajan.
Sarista tietää n 10 henkilöä ja kaikki on nais puolisia on vaan paljon helpompi kertoa naisille. Itse olen myös pieneltä paikkakunnalta ja jotenkin kaikki tuntee/tietää minut vaatii aikas paljon rohkeutta tulla ulos.
Minulle on antanut rohkaisua hypnoosi hoito ja puhuminen seksuaali terapeutille, sekä käynyt ostoksilla yhden tosi hyvän ystävän kanssa jonka löysin viime elokuussa.
Nyt tulevana perjantaina menen katsomaan priscillan helsinkin kaupunkin teatteriin kahden hyvän ystävän kanssa ja tietysti kauniina Sari Johanna;nna
Minä olen tyttöilijä kotioloissa kun asun pienellä paikkakunnalla niin en voi julkisesti käydä ulkona.Kun olis paikka jossa vois olla tyttö niin se olis kiva juttu.Tämä on aika vaikeaa täälläpäin
Olen itsekkin uusi "tyttö". Julkisesti en esiinny... Se on liian uskaliasta toistaiseksi, kunnes olen itse sinut asian kanssa.Mutta olen ajatellut että vähän kerrallaan, ehkä joskus tai sitten ei.
Mukavaa on se että täällä huomaan että en ole yksin. Kiitos kaikille teille ihanille tytöille!
Alku on vaikea, mutta kyllä se lähtee menemään pienin askelin.
Itse aloitin ajelemalla tälläytyneenä autolla iltahämärissä ja nousemalla levähdyspaikoilla kävelemään jne. Nyt korona-maskien aikana olen rohjennut mennä jopa ostoskeskukseen.
Itsellä haasteena on fyysinen koko ja se, että minulle naiseksi pukeutuminen tarkoittaa oikeasti naisellista pukeutumista hameineen, sukkahousuineen, laitettuine tukkineen jne. Tällainen vaatetus jo itsessään herättää huomiota kantajasta riippumatta, koska valitettavan harvat ns oikeat naiset pukeutuu näin juhlia lukuunottamatta.
Joo, etenkin kun nykyisin on muotia pubiruusu-univormu ja kouvola-tukka. Pubiruusu pukeutuu aistikkaasti tunikaan ja legginseihin, alla liian pienet rintsikat sekä värjää lyhyen tukkansa punaiseksi.
Alushameromantiikan aikakausi on kadonnut jonnekin arkeologien saavuttamattomiin. Niitä ei käytä enää muut kuin mummot ja minä. Opiskelijatyttöunivormukin on varsin kelvollinen: collegepusero ja vekkihame, niin jo vot!
Joku sivusto maailmalla myy muun muassa naispuolisten SS-leirivartijattarien univormuja, aina suikkalakkia myöten! Ebaysta löytyy DDR:n naispuolisen kansanpoliisin vormuja lakkeineen. Itseäni kiinnostaisi DDR:n Reichsbahnin (rautatien) Fahrdienstleiterinnenin virkapuku, sellaista ei ole löytynyt. Ko. virka on junanlähettäjä, punaisen lakin kanssa.
Hei Minttu! Tiedän niin mistä puhut. Kynnys on vaan niin korkean tuntuinen. Enpä ole minäkään Miitta-Juliana ulkona liikuskellut kuin iltahämärässä omassa pihapiirissä ja kerran iltayöstä parin sadan metrin päässä postilaatikolla ja että jännitti ettei vaan naapuri osu yhtä aikaa samoille asioille... Miitta-Julia on oman pihapiirin ulkopuolella vielä visusti mies-moodin päällysvaatteiden alla, pientä twistiä mies-moodin pukeutumisessa onneksi kuitenkin. Mutta toivottavasti jonain päivänä vielä...
Varmasti on vaikeaa alussa, muistan sen. Aloitin käymällä ensin dwc:n kahvi-illoissa, laittautumalla vasta paikan päällä. Parin vuoden totuttelun jälkeen sitten ystävien kanssa dtm:lle tms.
Kauan sitten, kun olin nuorempi niin yksin kotona ollessani pukeuduin naiseksi. Uneksin muiden tapaamisista. Haaveilin, että pk-seudulla olisi Casa Susan tyylinen paikka jossa tavata muita sekä viettää pidemmän aikaa kaltaisteni seurassa. Olen pitkä, en koskaan rohjennut mennä kahvi-iltoihin saati Vuolteelle. Tapasin muutaman tyttöilijän heidän kotonaan. Pidin kovasti heistä. Nyt vanhana muistot jaksavat lämmittää mieltä yhä. Pukeutuminen on jäänyt vain unelmoinniksi.
Haasteellista on omana itsenään liikkuminen kotipihan ulkopuolella pienellä maalaispaikkakunnalla etenkin jos on ns."julkisessa työssä" eli kaikki tietävät sinut ja ainakin luulevat tuntevansa ;) . Itse en ole vielä tuota haastetta uskaltanut kohdata. On oltava iloinen pienistä hetkistä joista yksi osuu onnekkaasti kohdalle tulevana viikonloppuna, kun lähdemme puolisoni kanssa viettämään aikaa hyvän ystäväni (onneksi edelleen) mökille hänen ja puolisonsa kesämökille. Tämä ystäväni on ensimmäinen (ja edelleen yksi neljästö) oman parisuhteen ulkopuolinen joka tiesi totuuden minusta. Kohtuu vapautuneesti saan viikonloppua viettää, hiukan täytyy varoa, ettei tule sellainen "too much information-tilanne"...
Hyvää kesäistä viikonloppua kaikille!
Terkuin
Miitta-Julia
Minä olen tyttöilijä kotioloissa kun asun pienellä paikkakunnalla niin en voi julkisesti käydä ulkona.Kun olis paikka jossa vois olla tyttö niin se olis kiva juttu.Tämä on aika vaikeaa täälläpäin
Olen itsekkin uusi "tyttö". Julkisesti en esiinny... Se on liian uskaliasta toistaiseksi, kunnes olen itse sinut asian kanssa.Mutta olen ajatellut että vähän kerrallaan, ehkä joskus tai sitten ei.
Mukavaa on se että täällä huomaan että en ole yksin. Kiitos kaikille teille ihanille tytöille!
Alku on vaikea, mutta kyllä se lähtee menemään pienin askelin.
Itse aloitin ajelemalla tälläytyneenä autolla iltahämärissä ja nousemalla levähdyspaikoilla kävelemään jne. Nyt korona-maskien aikana olen rohjennut mennä jopa ostoskeskukseen.
Itsellä haasteena on fyysinen koko ja se, että minulle naiseksi pukeutuminen tarkoittaa oikeasti naisellista pukeutumista hameineen, sukkahousuineen, laitettuine tukkineen jne. Tällainen vaatetus jo itsessään herättää huomiota kantajasta riippumatta, koska valitettavan harvat ns oikeat naiset pukeutuu näin juhlia lukuunottamatta.
Hei Minttu! Tiedän niin mistä puhut. Kynnys on vaan niin korkean tuntuinen. Enpä ole minäkään Miitta-Juliana ulkona liikuskellut kuin iltahämärässä omassa pihapiirissä ja kerran iltayöstä parin sadan metrin päässä postilaatikolla ja että jännitti ettei vaan naapuri osu yhtä aikaa samoille asioille... Miitta-Julia on oman pihapiirin ulkopuolella vielä visusti mies-moodin päällysvaatteiden alla, pientä twistiä mies-moodin pukeutumisessa onneksi kuitenkin. Mutta toivottavasti jonain päivänä vielä...
Varmasti on vaikeaa alussa, muistan sen. Aloitin käymällä ensin dwc:n kahvi-illoissa, laittautumalla vasta paikan päällä. Parin vuoden totuttelun jälkeen sitten ystävien kanssa dtm:lle tms.