Hyvää Kaapista ulos –päivää!

Kirjoittanut: Anukatariina

Yhdestoista lokakuuta vietetään ympäri maailmaa Coming Out Day:ta, eli Kaapista ulos –päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1988. Päivä antaa syyn miettiä sitä, millaista on seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten silloin, kun he kertovat identiteetistään ensimmäistä kertaa muille ihmisille.

Parhaimmillaan tapahtuma on iloinen ja kannustava:

Ihanaa, että vihdoin uskalsit tulla esiin omana itsenäsi.

Näkee, kuinka rupesit oikein hehkumaan iloa ja rauhaa.

Vastaanotto voi olla myös hämmentynyt:

Onks’ toi joku vitsi?

Mun on kyllä vaikea nähdä sua muuna, mitä olen tottunut.

Joskus se voi olla jopa vihamielinen:

Mä en kyllä ala sulle ovia availemaan, varmaan pitäisi vielä pikkujouluissa pyytää tanssimaankin.

Sunlaista mä en halua meidän pukkariin.

Tuollainen on syntiä.

On olemassa miehiä ja naisia, ja se asia selviää jalkoväliin vilkaisemalla.

Vihamielisyydessä on poliittisen ja uskonnollisen asenteen rinnalla mukana silkkaa haluttomuutta muuttaa omaa ajatustaan kaapista tulleesta henkilöstä, mikä voi nostattaa raivoa.

Arkielämässä seksuaalinen suuntautuminen on relevantti asia ennen kaikkea pari- ja perhesuhteiden ja lasten huoltajuuden kohdalla. Sukupuoli-identiteetti on läsnä laajemmin siinä, miten henkilö hahmotetaan arkipäivän sosiaalisissa tilanteissa.

Transmies tai -nainen saattaa solahtaa sosiaalisesti lopulta suhteellisen kivuttomasti muiden miesten ja naisten joukkoon. Tätä hankalampaa on muunsukupuolisen ihmisen identiteetin hahmottaminen, häntä kun ei voi sijoittaa sosiaalisesti mihinkään perinteiseen lokeroon. Tämä voi nostaa raivoa ja identiteetin kyseenalaistamista.

Tilanteessa, jossa henkilöä on totuttu pitämään normatiivisen identiteetin edustajana kaikkialla hänen sosiaalisessa ympäristössään hän saattaa joutua tulemaan kaapista monta kertaa päivässä. Jos suhtautuminen on tällöin vähintään vaivautunutta, se lisää kumulatiivista vähemmistöstressiä, jolla voi olla vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia seurauksia. Joskus sitä stressiä on kertynyt elämän varrella siinä määrin, että yksikin tökerö kohtaaminen voi romahduttaa itsetunnon ja rohkeuden elää omana itsenä.

Oma kaapista tuloni työpaikalla syksyllä 2017 kypsyi pikku hiljaa, mutta oli silloinkin pelottava kokemus. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä esihenkilöni tiesi miten toimia, ja organisaatiolla oli valmius mm. muuttaa henkilötietoni identiteettini mukaiseksi, vaikka en ollut vahvistanut juridista sukupuoltani. Lähikollegat ottivat asian aivan upeasti ja ottivat minut naisena naisten joukkoon halauksin. Tuntui, että oma kaapista tulemiseni oli tässä mielessä pelkkää endorfiinipöllyssä elämistä. Aiempi ulkopuolisuuden kokemukseni oli myös tipotiessään, ja olin varmaankin siitä lähtien sitoutuneempi työyhteisön jäsen.

 Ensikohtaaminen kollegojen kanssa

Kaikilla kaapista ulostulo ei kuitenkaan ole ollut yhtä onnekasta. Jos työpaikalla on työpaikkakiusaamista, identiteetiltään erityinen ihminen on siihen yleinen kohde. Myös organisaatioissa voi olla haluttomuutta ottaa huomioon moninaisten työntekijöiden tarpeet. Jos niitä varten tarvittavia fasiliteetteja ei ole ennalta suunniteltu, riski sille, että syntyy tahattomastikin syrjiviä tilanteita, on suuri.

Jokaisen organisaation tulisi siksi toimia sillä oletuksella, että sen keskuudessa on kaapissa oleva seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö. Tämä tarkoittaa ennakointia niin, että sormi ei mene suuhun silloin, kun hän sitten ilmoittaa itsestään ja mahdollisesti siihen liittyvistä erityistarpeista. Samoin on syytä ennakoida käytettävää kielenkäyttöä niin, että eri vähemmistöjä halveksivaa puhetta ei sallita, vaikka niihin kuuluvaa ihmistä ei olisi paikalla. Solvaukset saattaa kuulla ihminen, joka kuumeisesti miettii, uskaltaisiko kertoa identiteetistään, ja tekee siitä johtopäätöksensä pysyä edelleen kaapissa. 

Vaihtelevia kokemuksia kaapista tulemisesta voi lukea Dreamwear Clubin jäsenlehdistä:

1  2  3  4  5  6