Monimuotoisuus
Nyt on taas tapetilla sateenkaari-ideologia.
Ollaan sekava seurakunta jolla on monta kappalaista, pappia sekä piispaa saarnaamassa olemassaolomme oikeudesta.
Hyvä niin.
SETA kerää ihmisiä, sateenkaarilippujen kantajiksi ja yrittää vaikuttaa yhteisöihin, kuntiin ja kaupunkehin polittisesti, että ne nostaisi salkoihinsa muita kuin Suomen lippun tai jopa niiden rinalle sateenkaarilipun. Samalla pyritään avustuksiin veromarkoista.
Sukupuolinen tasa-arvo ja siihen pääseminen on todella tärkeä asia.
Me ihmiset olemme sekalaista sakkia mutta tässä hypessä unohdetaan, että meitä ”vähemmistöläisissä” on montaa sorttia.
Jotkut transvestiitit pukeutuvat toisen sukupuolen vaatteisiin, tuntevat olonsa hyväksi ovat kaapissa. Tyttönä sekä naisena tai miehenä, poikana olemiseen voi liittyä hetero, homo tai bi seksuaalisuutta.
Toiset taas haluavat esiintyä naisina julkisesti.
On henkilöitä joilla toisen sukupuolen keho ja tuntevat kuuluvansa vastakkaiseen.
DWC-Discord-Seta yms. piireissä käydään vilkasta keskusteluja joissa välillä niputetaan ja sivuutetaan yhteisöjen monimutoisuus.

